Mihin antiikintutkimusta Suomessa tarvitaan? Ville Vuolanto pohtii Triviumin blogissa, mihin antiikintutkimusta Suomessa tarvitaan: ”Antiikkia on tutkittu vähintään renessanssista asti, modernein tieteellisin välineinkin jo pitkälle toistasataa vuotta. Onkin kysyttävä, miksi antiikkia on yhä tutkittava. Tutkimus rakentuu aiempien sukupolvien työlle. Silti kukin aikakausi, kulttuuri ja tutkija kysyy omat ja uudet kysymyksensä etsien vastauksia omiin polttaviin ongelmiinsa ihmisenä ja yhteisön jäsenenä. Toki antiikintutkimukseen vaikuttavat myös uudet löydetyt lähteet ja materiaalit, mutta keskeisin avain tutkimuksen uudistumiseen ja sen jatkuvaan ajankohtaisuuteen ovat uudet menetelmät, teknologiat ja ennen kaikkea uudet kysymykset. Tutkijalla on paitsi metodologinen, myös eettinen velvollisuus seurata aikaansa, olla utelias ja osallistua kulttuuriin, sekä yhteiskunnalliseen keskusteluun. Ihmistieteellinen tutkimus ei tule koskaan valmiiksi. Antiikintutkimus on ymmärrettävä tutkimusalaksi, joka etsii uutta tietoa ja ymmärrystä kanssaihmisten toiminnasta tutkimalla nykymaailman juuria antiikin maailmassa. Tämä nyky-yhteiskunnan ilmiöille vertailukohtia, ja samalla lähtökohdan nykykulttuurin tarkastelulle. Asiat voisivat olla toisinkin, ja niitä voisi ajatella eri näkökulmista kuin miten juuri nyt teemme. Kuva: Ville Vuolanto Esimerkiksi aikamme ekologiset ja poliittiset ongelmat vaativat ajattelua, joka osaa ottaa suuret historialliset, kulttuurilliset ja yhteiskunnalliset mittakaavat huomioon. Mitä esimerkiksi rationaalisuus tai hyöty tarkoittavat tänä päivänä verrattuna siihen, mitä ne joskus aiemmin ovat merkinneet? Ovatko taloudellinen kilpailukyky ja talouskasvu yhteiskunnan rakentamisessa välttämätön lähtökohta? Miten ihmisten merkityksellisimmiksi koetut asiat ovat muuttuneet antiikista nykypäivään – voisimmeko nähdä yhteiskuntamme tai oman elämämme uudella tavalla? Miten rakennamme yhteiskuntaa, jossa eri kulttuurit voivat elää rinnakkain, miten tulevaisuutta, joka ei tuhoa planeettaamme? Minkälainen arvopohja on perintömme antiikin jälkeläisinä: Mitä haluamme unohtaa, mitä muistaa, mitä nostaa esiin? Missä määrin jo se, että pohdimme antiikintutkimuksen ’hyötyä’ on tunnusmerkillistä juuri tämän hetken maailmalle! Asioihin voidaan puuttua ja ajattelumalleja muuttaa vasta kun ne tiedostetaan. Tämä vaatii, että kohdistamme kriittisen katseen oman ajattelumme rakentumiseen. Antiikintutkimus luo perustaa nykykulttuurin ymmärtämiselle ja kritiikille. Se tuottaa osaamista, joka auttaa ymmärtämään ja ratkaisemaan yhteiskunnallisia ongelmia nyt ja tulevaisuudessa. Muisti, muistot ja perinne ovat luoneet ajattelumme sellaiseksi kuin se nyt on: elämme tietyssä historiallisessa jatkumossa, jonka keskeiset piirteet juontuvat antiikkiin ja antiikista inspiroituneeseen toimintaan ja ajatteluun. On kehäpäätelmä väittää, ettei sivistystä voi harjoittaa tuntematta antiikin perintöä – sillä kulttuurissamme vallitseva käsitys sivistyksestä ja siihen liittyvästä hyvästä elämästä on antiikista peräisin. Meille näkyvin osa antiikin maailmaa on sen kaupunkikulttuuri, jossa keskeistä oli kehittää uusia yhteiselämän muotoja muuttuvassa maailmassa. Tämä vaati silloin – ja vaatii yhä – keskusteluja, avoimuutta ja jatkuvaa neuvottelua. Tässä on sivistyksen ydin. Sivistyksen arvoa yhteiskunnalle on vaikea mitata, mutta sen rapautumisen huomaa. Laaja sivistys on kaiken uutta luovan ja tuottavan toiminnan pohjalla. Kyse on identiteetin tutkiskelusta, siitä, mistä me tulemme ja mitä olemme. Tässä on paino sanalla ’me’: kyseessä ovat jaettu muistaminen, jaettu menneisyys ja jaettu kulttuuri, jotka kaikki rakentavat yhteistä tulevaisuutta. Antiikin perintö, sekä sen kristillisessä että siitä usein erilliseksi mielletyssä kreikkalais-roomalaisessa muodossaan, on rakentanut sen pohjan, joka on tehnyt ja tekee suomalaisista eurooppalaisia, tietyn kulttuuripiirin jäseniä. Antiikintutkimus liikkuu näillä juurilla, länsimaisen ihmisen ymmärtämisen ytimessä, siellä mistä useimmat merkitykselliset keskustelut alkavat. Tästä syystä kulttuurissamme katse kohdistuu yhä uudelleen aina antiikkiin. Osallistuminen aikalaiskeskusteluihin ei kuitenkaan tarkoita, että tieteellisen tiedon vaatimuksista, kuten systemaattisuudesta, menetelmällisyydestä, tutkimusperustaisuudesta, itsereflektiivisyydestä tai avoimuudesta voitaisiin tinkiä. Päinvastoin, juuri nämä ovat antiikintutkimuksen merkityksellisyyden ja olemassaolon oikeutuksen perusta. Vain menetelmällisesti tarkan tutkimuksen pohjalta voidaan kriittisesti arvioida niitä lukuisia tapoja, joilla esimerkiksi antiikkia ja sen perintöä pyritään käyttämään hyväksi poliittisessa retoriikassa. Menneisyyden tarkoitushakuinen hyväksikäyttö vaatii vastavoimakseen vankkoja, alkuperäislähteisiin perustuvia tieteellisiä tutkimuksia ja julkisia puheenvuoroja. Mitkä sitten olisivat perustelut antiikintutkimuksen mielekkyydelle ja ’hyödylle’? Oma antiikkini on paikka, jossa on itseisarvoisen tärkeää ja kiinnostavaa olla utelias suhteessa koko inhimillisen kokemuksen kirjoon. Kyse on siitä humanismin perinteestä, jonka peruseetos kiteytyy Terentiuksen usein siteerattuun lausahdukseen ”ihmisenä en pidä mitään inhimillistä itselleni vieraana”. Antiikin maailmassa, jota tarkastelemme sen kaukaisina jälkeläisinä, vieraus ja tuttuus yhdistyvät kiehtovalla tavalla. Se on aika ja paikka, jonka avulla on mahdollista päästä käsiksi oman kulttuurimme piirteisiin, arjestamme poikkeavasta näkökulmasta. Traditio ja muutos, menneisyyden hyväksikäyttö ja muistaminen, identiteetti ja arjen kokemukset tulevat aivan erityisellä tavalla näkyviin, kun näitä teemoja peilaa antiikin maailmaa vasten. Antiikki puhuttelee uusista näkökulmista jatkuvasti yhä uusia sukupolvia – ja näin se haastaa yhä uudelleen välienselvittelyyn kanssaan, kuten Heikki Solin on asian kiteyttänyt. Harva eksyy antiikintutkimuksen pariin ajatuksenaan hankkia sen avulla yhteiskunnallista menestystä, vaikutusvaltaa tai varallisuutta. Nämä päämäärät eivät vie antiikintutkimuksen pariin, eivätkä pidä siellä. Sen sijaan menneisyyden tutkimuksen mielekkyys on siinä, miten se pystyy toimimaan siltana ja katalyyttinä menneisyyden ja tulevaisuuden, pysyvyyden ja muutoksen välisissä keskusteluissa. Ajattelumme, kulttuurimme, jopa kielemme on monin tavoin riippuvainen antiikin perinnöstä. Tämä pitää antiikin elävänä tutkimusalana ja kiinnostuksen kohteena. Antiikki oli monimuotoinen ja moniarvoinen. Tätä se on tutkimuskohteena, elävänä menneisyytenä; tätä antiikintutkimus on myös tutkimusotteena, monitieteisenä ja ennakkoluulottomana suhtautumisena menneisyyden ja nykypäivän ilmiöihin. Suomi tarvitsee antiikintutkijoitaan, sillä antiikin maailma on yhä läsnä, aina yhtä merkityksellisenä. Ville Vuolanto Johtaja, Trivium. Tampere Centre for Classical, Medieval and Early Modern Studies Yliopistonlehtori, Latinankielinen kulttuuri ja latinan kieli, Tampereen yliopisto Kirjallisuutta: Heikkilä, Tuomas ja Ilkka Niiniluoto (toim.), Aika haastaa humanistit — Puheenvuoroja humanistisen tutkimuksen puolesta. Helsinki: Gaudeamus, 2023. Sihvola, Juha, ”Mihin on suomalainen antiikintutkimus menossa?”, Tieteessä tapahtuu 15:3 (1997), https://journal.fi/tt/article/view/58723, luettu 20.2. 2024. Solin, Heikki, ”Pysyvyyttä muutoksen keskellä – antiikki ja me”, Folium Classicum 62 / 5.3.2003, 5-7. Vuolanto, Ville, ”Suomalaisen antiikintutkimuksen tila ja tulevaisuus”. Tutkimuskeskus Triviumin blogi, 28.2.2018, https://research.tuni.fi/trivium-fi/articles/suomalaisen-antiikintutkimuksen-tila-ja-tulevaisuus/, luettu 22.2.2024.”   Kirjoituksen lähde: linkki.

Kooste Symposion ry:n keskustelutilaisuudesta 26.1.2024 Symposion ry järjesti puheenjohtaja Sofia Vierulan kokoonkutsumana 26.1.2024 klo 17 Uuden Ylioppilastalon Illuusiossa keskustelutilaisuuden liittyen Helsingin yliopiston suunnitelmiin lopettaa antiikin materiaalisen kulttuurin opetus. Tapahtuma järjestettiin hybridimuotoisena. Enimmillään tapahtumassa oli paikalla noin 40 henkeä lähitapaamisessa ja noin 10 henkeä Zoomissa. Suurin osa läsnäolijoista oli opiskelijoita, pääosin klassillisen filologian, arkeologian, taidehistorian ja historian aloilta, mutta myös muiden alojen edustajia oli paikalla. Lisäksi paikalla olivat arkeologian professori Mika Lavento sekä instituuttien tutkijaopettajat Tuomo Nuorluoto (Suomen Rooman-instituutti) ja Lassi Jakola (Suomen Ateenan-instituutti, etänä). Kaius Tuori ja Samuli Simelius olivat paikalla vastaamassa kysymyksiin. Keskustelu oli vilkasta, polveilevaa ja se käytiin hyvässä hengessä. Kaikki ovat yhteisellä asialla ja tahtotilaa opetuksen säilymiseen riittää. Tilanteen taustoitusta Kulttuurien tutkimuksen osastonjohtaja on ilmoittanut, että antiikin kulttuurin opintokokonaisuutta ei jatketa kesän 2024 jälkeen, kun Samuli Simeliuksen työsopimus päättyy heinäkuussa. Osasto suhtautuu positiivisesti ajatukseen jatkosta, mutta osastolla ei ole budjettivaltaa – dekaanilla on. Yliopistolla on joka tapauksessa velvollisuus taata, että kokonaisuutta suorittavat opiskelijat saavat suoritettua kokonaisuutensa loppuun. Ylen lopetussuunnitelmista tekemässä uutisessa humanistisen tiedekunnan dekaani antoi ymmärtää, että opintokokonaisuudessa ei juurikaan ole ollut opiskelijoita. Todellisuudessa opiskelijamäärät ovat pysyneet korkeina, opintoja on vuosittain suoritettu noin 470 opintopistettä. Tähän asti tiedekunta on osallistunut opintokokonaisuuden rahoitukseen 20000 eurolla vuodessa, loput rahoituksesta on tullut muista lähteistä. Vuosien varrella on opintokokonaisuuden toteuttamiseksi on haettu myös ulkopuolista rahoitusta. Rahoittajat kuitenkin yleensä odottavat, että myös tiedekunta osallistuu rahoitukseen. Yleisenä tendenssinä tuntuu olevan, että säätiöt ja rahastot eivät halua rahoittaa sellaista, mistä julkinen valta sitten vetäytyy. Kysymyksiä heräsi lisäksi muun muassa siitä, mihin tiedekunnan 20000 euroa aiotaan jatkossa suunnata. Tiedekunnan tapana näyttäisi olevan, että jos jollekin alalle halutaan palkata joku, toisen alan täytyy luopua henkilöresursseista. Tilannetta hankaloittaa se, että jos asioissa joustetaan pitkään ja kehitetään laastariratkaisuja, lopulta taistelu hiipuu ja jatkorahoituksen saaminen käy yhä vaikeammaksi. Paras vaihtoehto olisi lehtoraatin täyttö nuorella ja yhteistyökykyisellä ihmisellä, joka pystyy vahvistamaan eri alojen välistä yhteistyötä ja dialogia. Mitä on jo tehty? Symposion ry. on lähettänyt dekaanille kannanoton, joka on myös julkaistu Symposionin blogissa. Lisäksi Symposion on avannut kansainvälisen adressin. Adressissa on tällä hetkellä (to 1.2. klo 11.40) 2 389 allekirjoitusta. Suomen Rooman- ja Ateenan instituutit ovat julkaisseet yhteisen kannanoton. Yle on julkaissut Sofia Vierulan ja dekaanin haastattelun. Dekaanin esittämiä asiavirheitä on myös korjattu lukuisten oikaisupyyntöjen perusteella. Helsingin Sanomissa on julkaistu mielipidekirjoituksia asian puolesta. Muut opiskelijajärjestöt ovat antaneet tukensa ja esimerkiksi Kronos ry (HY:n historianopiskelijoiden ainejärjestö) on tekemässä omaa kannanottoaan. Miten yksilöt voivat vaikuttaa? Humanisticumin edustajan kokemuksen mukaan ainoastaan ulkopuolelta tuleva paine auttaa. On hyvä, jos yksittäiset ihmiset kirjoittavat juttuja asian puolesta. Tässä on hyvä hyödyntää somea. Omien päivitysten lisäksi on tärkeää jakaa, tykätä ja kommentoida muiden julkaisuja, jotta algoritmit työskentelevät eduksemme. Myös henkilökohtaisia verkostoja päättäjiin olisi hyvä käyttää hyödyksi ja pyytää julkista tukea. Lisäksi kannattaa olla yhteydessä Helsingin Sanomien yliopistokirjeenvaihtajaan. Opiskelijat voivat vaikuttaa olemalla suoraan yhteydessä dekaaniin ja rehtoraattiin. Symposion on menossa tapaamaan dekaania, ja myös muut keskeiset ainejärjestöt ovat ilmoittaneet edustajansa mukaan. Opiskelijoiden on myös hyvä täyttää kurssien Norppa-palautetta aktiivisesti, sillä yliopisto seuraa ko. järjestelmää. Opettaja voi myös lisätä sinne omia kysymyksiä. Kirjoituksissa voi ja pitää painottaa opiskelijoiden tulevaisuutta. Esimerkiksi arkeologian opiskelijoiden on yhä hankalampaa saada Välimeren alueen kenttätöihin tarvittavaa osaamista, eivätkä kaikki halukkaat välttämättä edes pääse osallistumaan kenttätöihin. Taidehistorian opiskelijat huomioivat myös, että myös uudessa taiteessa ammennetaan valtavasti antiikin materiaalisesta kulttuurista, eivätkä teosten viestit välttämättä enää avaudu katsojille tulevaisuudessa. Harkitaan HY:n sisäistä adressia, joka on suunnattu erityisesti opiskelijoille. Sofia Vierula välittää myös palautekyselyn antiikin kulttuurin opinnoista kaikille opiskelijoille, edellinen palautekysely oli vain klassillisen filologian opiskelijoille. Lisäksi harkitaan (pienimuotoisen) mielenilmauksen järjestämistä yliopistolla. Kaikessa viestinnässä tärkeää pitää mielessä faktojen oikeellisuus ja kirjoitusten kohtelias/rakentava/sivistynyt sävy. Tulevaisuus? Kokonaisuuksien suorittaminen loppuun mietitytti opiskelijoita: mihin mennessä pitää suorittaa, kenen vastuulla tarkastaminen on? – Kaikki pohdinta tähän liittyen on vielä spekulaatiota, sillä päätäntävalta on muilla tahoilla. Asioihin vaikuttaa esimerkiksi mahdollisen lisärahoituksen saaminen. Yksittäisiä kursseja ehkä järjestetään muissa opintosuunnissa, ja kirjatenttien tarkastajia löytynee. Joka tapauksessa on yliopiston vastuulla, että opiskelijat saavat kokonaisuudet suoritetuksi. Esitettiin myös opetukseen liittyviä toiveita. Opetukseen olisi hyvä lisätä tulevaisuudessa enemmän varsinaista arkeologiaa ja nykypäivän menetelmiä. Toivottiin myös, että klassillisen filologian opetuksessa huomioitaisiin enemmän materiaalisen kulttuurin merkitys. Nyt se on jäänyt osalle opiskelijoista epäselväksi, ja antiikin kulttuuri -opintokokonaisuuden sijainti kulttuurien osastolla on vahvistanut välimatkaa kielen ja kulttuurin välillä. Keskustelussa nousi esiin kielten ja kulttuurin opintojen erottaminen ja sen keinotekoisuus ja haitallisuus. Ennen Isoa Pyörää HY:ssä kielet ja kulttuurit olivat yhdessä. Pohdittiin myös yliopistojen välistä yhteistyötä klassillisen arkeologian opetuksen suhteen. Voisiko sitä kehittää, vai onko se liian hankalaa yliopistobyrokratian vuoksi? Avoimen kautta yliopistojen välistä yhteistyötä ilmeisesti on. Esimerkiksi HY:n taidehistorian oppiaineessa on nyt käynnissä kurssi, jossa on opettajia useasta yliopistosta. Antiikintutkimuksen verkosto Eräs opiskelija toivoi laajempaa verkostoa, jonka kautta saisi selville muiden yliopistojen opetusta sekä tietoa henkilökunnasta ja ainejärjestöistä. Toiveeseen on jo vastattu! Roosa Kallunki esitteli lyhyesti AVe:n filosofian ja kertoi verkkosivuista, somesta ja asiantuntijapankista, josta löytyy myös mahdollisia opinnäytetöiden ohjaajia. Myös suunnitteilla olevat verkoston lanseeraustapahtumat mainittiin. AVe voisi tehdä henkilönostoja, joissa esitellään mihin kaikkialle antiikin materiaalista kulttuuria opiskelleet ovat päätyneet. Tämä toisi esille alan merkitystä myös yliopistojen ulkopuolella. Esimerkkeinä nousi esiin tulli ja poliisi, jotka tarvitsevat materiaalisen kulttuurin asiantuntijoita laittoman kaupan ym. ehkäisyssä. Materiaalisen kulttuurin tuntemisella on merkitystä myös muun muassa pelialalla.