Museon seminaaritila, 9. huhtikuuta 2025, klo 18.
”Filosofian tohtori Ilkka Kuivalaisen luento käsittelee antiikin ajan esineiden historiaa ja esineistön kulkeutumista Suomeen. Luento on osa Antiikin sankarit -näyttelyn luentosarjaa.
Kreikkalais-roomalaisia esineitä on muutamissa maamme museoissa sekä julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa. Joitakin esineitä tuotiin tänne jo esihistoriallisena aikana, mutta pääosin kokoelmat ovat karttuneet 1700-luvulta alkaen, jolloin antiikin taiteen tutkimus tieteellistyi ja arkeologiset kaivaukset alkoivat Pompejissa ja Herculaneumissa.
Useimmiten tänne on ostettu tavaraa antiikkikaupoista ja kirpputoreilta, poimittu rauniokentiltä tai saatu lahjaksi paikallisilta. Keräily on ollut yleensä sattumanvaraista, kuten merikapteenien tai matkailijoiden matkamuistoja. Myöhemmin myös yliopiston opettajat ovat tehneet tieteellisempiä hankintoja, joskus myös tilaustyönä. Aitojen muinaisesineiden lisäksi on hankittu vahingossa väärennöksiä tai tunnettujen teosten kopioita esimerkiksi opetustarkoituksiin.
Filosofian tohtori Ilkka Kuivalainen, Ressun lukion latinan ja historian lehtori, on suuntautunut tutkijana erityisesti klassilliseen arkeologiaan ja antiikin taidehistoriaan. Hän on Helsingin yliopiston Pompeji-projektin (Expeditio Pompeiana Universitatis Helsingiensis) seinämaalausryhmän johtaja, jonka väitöskirja käsitteli pompejilaista Bacchusta. Pompejin lisäksi hänen tutkimuskohteitaan ovat olleet muun muassa antiikin kreikkalainen ja roomalainen esineistö sekä niiden kopiot Suomessa.
Kesto: 1 h
Paikkoja: 80 paikkaa
Museolipulla Paikat täytetään saapumisjärjestyksessä. Ilmoittaudu kassalla museoon tullessasi.
Liput: Museolipulla. Paikat täytetään saapumisjärjestyksessä. Ilmoittaudu kassalla museoon tullessasi. Yhteensä 80 paikkaa.
Sinebrychoffin taidemuseo, Bulevardi 40, 00120 Helsinki
Avoinna: ti, to, pe 11–18, ke 10–20, la–su 10–17, ma suljettu
Tarkistathan tapahtumien ajankohtaiset ja tarkat tiedot verkkosivuiltamme, muutokset mahdollisia.”
Uutisen lähde: linkki.
Samaan aikaan myös Suomen Ateenan-instituutin ystävät ry. vierailevat näyttelyssä ja osallistuvat luennolle. Tästä lisää tietoa myöhemmin: linkki.
