Uutisen välitti Suomen Ateenan-instituutti (linkki):
”Suomen Ateenan-instituutin säätiö julistaa haettaviksi 5–6 kappaletta kolmen viikon apurahoja Koronin kaivauksia varten 13. toukokuuta 2024 alkaen. Tutkimuskohteena on Tsoumbari-kukkulan laella sijaitseva hellenistinen rakennus, jota on käytetty uudelleen varhaisroomalaisena kautena. Kyse on suhteellisen pienimuotoisesta kaivauksesta, joka toteutetaan Björn Forsénin johdolla, yhteistyössä Prevezan eforian Georgios Riginoksen kanssa. Projektiin haetaan filosofian maistereita tai opiskelujen loppuvaiheessa olevia opiskelijoita, joilla on aikaisempaa arkeologista kenttätyökokemusta Kreikasta tai Välimeren alueelta. Stipendin suuruus on 1100 euroa.
Haettavaksi julistetaan myös 6–7 kappaletta kolmen viikon apurahoja Rethymnon Hilly Countryside Archaeological Project, ReHCAP:ia varten 2. syyskuuta 2024 alkaen. Kyse on vuonna 2019 aloitetusta hankkeesta, joka toteutetaan yhteistyössä Consiglio Nazionale delle Ricerche:n kanssa Björn Forsénin ja Anna Lucia D’Agatan johdolla. Tänä vuonna jatketaan pintainventointityötä, jonka lisäksi suoritetaan pienimuotoisia koekaivauksia kahdessa eri tutkimuskohteessa. Projektiin haetaan filosofian maistereita tai opiskelujen loppuvaiheessa olevia opiskelijoita, joilla on aikaisempaa kenttäkokemusta inventointityöstä ja kaivauksilta Kreikassa. Stipendin suuruus on 1100 euroa.
Vapaamuotoiset hakemukset CV liitteineen osoitetaan Björn Forsénille (bjorn.forsen@helsinki.fi) viimeistään 5. huhtikuuta.”