Jukka M. Heikkilä
Nimeke ja/tai oppiarvo: Kirjailija, KTM
Esittely
Olen vantaalainen kirjailija, joka tunnetaan antiikin maailmaan sijoittuvista historiallista romaaneista. Olen kirjoittanut kolmetoista kirjaa, joista kaksitoista sijoittuu antiikin aikaan. Kirjani kuvaavat karkeasti kolmea ajanjaksoa: Rooman tasavallan synty, Rooman nousu ja hellenistinen aika sekä Rooman keisariaika.
Teosten fiktiivisyyden aste vaihtelee paljon: toiset teokseni ovat antiikin historiankirjoituksesta tunnettujen tapahtumien dramatisointeja ja toiset ovat vain historialliseen kehykseen sovitettuja keksittyjä seikkailuja. Monissa kirjoissani laivat ja merenkulku näyttelevät tärkeää osaa. Teokseni Antigonos, jumalten poika sai Nuori Aleksis palkinnon vuonna 2001.
Esikoisromaanini kertoo Egadisaarten meritaisteluun (241 eKr.) johtavista tapahtumista. Kirjan ilmestyessä taistelun tarkkaa tapahtumapaikkaa ei tiedetty. Nykyään taistelupaikka on löytynyt ja se on meriarkeologian aarreaitta. Merenpohjasta löytyneet todisteet tukevat Polybiuksen historiankirjoitusta ja siten myös romaanin kerrontaa.
Tiedeviestinnän kielet: suomi, englanti
Julkaisuja
Merikonsuli, 1995
Tyranni, 1997
Antigonos jumalten poika, 2000
Arkhimedes syrakusalainen, 2003
Augustuksen kisat, 2006
Germania, 2008
Karthago, 2011
Germaani ja leijona, 2017
Juppiterin saari, 2019
Sisilian prinsessa, 2021
The Marine Consul (English edition of Merikonsuli), 2021
Puumiekka, 2022
Ensimmäinen naula, 2024
Quinquereme, 2024