Asiantuntijapankki
Asiantuntijapankkiin kootaan suomalaisten tai Suomessa toimivien antiikin asiantuntijoiden kuten tutkijoiden, kääntäjien, ja opettajien esittelyjä ja yhteystietoja. Asiantuntijapankin tarkoituksena on tuoda yhteen eri alojen antiikin asiantuntijat, antiikista kiinnostuneet opiskelijat ja aloittelevat väitöskirjatutkijat ja median edustajat. Antiikin asiantuntijoita, jotka haluavat tietonsa asiantuntijapankkiin, pyydetään itse ilmoittamaan omat tietonsa tällä lomakkeella. Levitämme kutsua säännöllisesti myös sähköpostilistoilla ja sosiaalisessa mediassa.
Aho, Laura
Väitöskirjani käsittelee sitä, miten uskonnollisiin dedikaatioihin liittyneissä piirtokirjoituksissa ilmaistiin syytä kyseisen dedikaation tekemiselle. Olen kiinnostunut piirtokirjoituksista, niiden valmistus- ja kirjoitusprosessista sekä kielestä - erityisesti yksityisissä uskonnollisissa konteksteissa - antiikin uskonnollisesta mentaliteettista ja uskonnon harjoittamisesta.
Ahola, Juuli
Frösén, Jaakko
Hakanen, Ville
Tutkin parhaillaan antiikin taiteen vaikutusta ihmiskuvaan Suomessa ja Pohjoismaissa 1700-luvun lopulta alkaen. Väitöskirjassani tutkin antiikin Rooman eroottista mytologista taidetta ja sen aikalaiskatsojien näkökulmia osana sukupuolen ja minuuden normeja. Opetan taidehistoriaa laaja-alaisesti.
Kallunki, Roosa
Väitöskirjatutkimuksen aiheena on lasten osallistuminen roomalaiseen uskonnonharjoittamiseen. Tutkimus keskittyy erityisesti lapsuuden erityiseen rituaaliseen olemukseen.
Karivieri, Arja
Tutkimusaiheet: Ateenan topografia, roomalainen arkkitehtuuri ja maalaustaide, Ostian ja Pompejin arkeologia ja historia, kreikkalaiset ja roomalaiset öljylamput, veistostaide, mosaiikit, roomalainen keramiikka, keisari Hadrianuksen kulttuuripolitiikka, varhaiskristillinen kirkkoarkkitehtuuri, myöhäisantiikin kulttuurinmuutos, roomalaisen yhteiskunnan muutosprosessit.
Kasso, Tuuli
Monitieteinen kulttuuriperinnön tutkija. Luonnontieteelliset metodit ovat keskeinen osa tutkimustani. Lähimpiä kiinnostuksen kohteitani ovat materiaalitutkimus, antiikin polykromia sekä museokokoelmien kanssa työskentely. Tutkimukseni ohella teen tiedeviestintää mm. näyttelytoiminnan kautta.
Keltanen, Minerva
Olen tutkinut Rooman adoptiokeisareiden puolisoiden roolia valtion propagandassa sekä Pompejin eroottisia seinämaalauksia. Varhaismoderniin aikakauteen liittyvässä väitöskirjassani monet ajan käsitykset (mm. suhtautuminen nauruun ja koomiseen genreen) juontavat juurensa antiikkiin.
Lipkin, Sanna
Kiinnostukseni kohteena ovat lapsuuden arkeologia sekä vaatetus. Väitöstutkimuksessani (2010) perehdyin tekstiilien valmistukseen Tyrrenan meren puoleisessa Keski-Italiassa aina pronssikauden lopulta tasavalta-ajalle.